Kiireellisessä hätätilanteessa soita 112! Hätätilanteessa on tärkeintä muistaa hätänumero 112 ja soittaa siihen mahdollisimman nopeasti, jotta apu saadaan pikaisesti perille. Hätänumeroon 112 tulee soittaa aina kiireellisissä, todellisissa hätätilanteissa hengen, terveyden, omaisuuden tai ympäristön ollessa uhattuna tai vaarassa, tai jos on syytä epäillä näin olevan.
Tulipalo on nopea. Tulipalossa syntyy valtavasti kuumaa savua ja se on tappavaa. Tulipalossa on pimeää. On tärkeätä tietää, että oikealla toiminnalla ensimmäisten minuuttien aikana ennen palokunnan saapumista voidaan pelastaa ihmishenkiä ja rakennuksia tulelta. Toimi tulipalon sytyttyä nopeasti ja tehokkaasti.
Vaara- ja hätätilanteissa viranomaiset varoittavat väestöä uhkaavasta, välittömästä vaarasta yleisellä vaaramerkillä. Älä soita tiedustelutarkoituksessa hätänumeroon 112 yleisen vaaramerkin soidessa. Avaa radio ja kuuntele ohjeet sieltä.
Häiriötilanteessa tiedustelut ja ilmoitukset häiriöistä tulee soittaa palveluntarjoajan vikapalvelunumeroon. Jo lyhyt sähkökatkos lamaannuttaa mm. tietoliikenteen, kauppojen ja pankkien toiminnan sekä veden jakelun.
Toiminta tulipalossa
Palavasta huoneesta on itse pystyttävä poistumaan nopeasti – viimeistään 2-3 minuutin kuluttua palon havaitsemisesta
Jos oma asuntosi palaa
- poistu ulos
- sulje ovet perässäsi poistuessasi asunnosta
- auta muitakin poistumaan
- voit yrittää sammuttaa tulenalun sammutuspeitteellä tai käsisammuttimella, mikäli mahdollista – älä kuitenkaan vaaranna omaa tai muiden ihmisten turvallisuutta
- tarvittaessa konttaa tai ryömi, lattianrajassa savua ja lämpöä on vähiten
- soita 112 turvallisesta paikasta
- opasta palokunta paikalle
- poistuessasi käytä rappuja, hissiin voit jäädä loukkuun
Jos naapurissa tai rappukäytävässä palaa
- pysy omassa asunnossasi ja pidä ovi kiinni – savu on hengenvaarallista ja se tappaa nopeasti
- älä koskaan mene savuiseen rappukäytävään
- soita 112
- tiivistä oven raot esimerkiksi kostealla pyyhkeellä
- odota pelastajia parvekkeella tai avoimen ikkunan äärellä
- herätä pelastajien huomio huutamalla tai heiluttamalla käsiäsi
- kerrostalossa jokainen asunto muodostaa oman palo-osastonsa, joka estää palon ja haitallisten savukaasujen leviämisen palo-osastosta toiseen
Toiminta yleisen vaaramerkin soidessa
Vaara- ja hätätilanteissa viranomaiset varoittavat väestöä uhkaavasta, välittömästä vaarasta yleisellä vaaramerkillä ja vaaratiedotteella. Yleinen vaaramerkki annetaan ulkohälyttimien välityksellä tai taajamien ulkopuolella kulkuneuvoon asennetuilla liikkuvilla hälyttimillä.
Kuuntele yleinen vaaramerkki
Yleinen vaaramerkki on
- Yhden minuutin pituinen nouseva äänimerkki (pituus 7 sekuntia) ja laskeva äänimerkki (pituus 7 sekuntia) tai
- Viranomaisen kuuluttama varoitus
- Vaara ohi -merkki on yhden minuutin mittainen tasainen äänimerkki ja se on ilmoittaa, että uhka tai vaara on ohi
- Kokeilumerkki on 7 sekunnin pituinen tasainen ääni
Toimi näin kuultuasi yleisen vaaramerkin:
- Siirry sisälle. Pysy sisällä
- Sulje ovet, ikkunat, tuuletusaukot ja ilmanvaihto
- Avaa radio ja odota rauhallisesti ohjeita
- Vältä puhelimen käyttöä etteivät linjat tukkeudu
- Älä poistu alueelta ilman viranomaisten kehotusta ettet joutuisi vaaraan matkalla
Toimintaohjeet löytyvät myös YLE Teksti-TV sivu 868 ja puhelinluettelojen alkulehdiltä “Ohjeet vaaratilanteissa”. Opi yleinen vaaramerkki animaation avulla – vasemmalla on kuvalinkki animaatioon “Opi yleinen vaaramerkki”.
Suojautuminen sisätiloihin ja ohjeiden mukainen toiminta vaaratilanteessa on ensimmäinen ja yleensä riittävä suojautumiskeino. Jokaisen ihmisen tulisi tunnistaa yleinen vaaramerkki ja heidän tulisi osata toimia oikein sen kuultuaan.
Yleiseen vaaramerkkiin liittyy aina vaaratiedote. Se luetaan kaikilla radiokanavilla ja näytetään YLE:n, MTV3:n ja Nelosen teksti-TV:n sivulla 112 sekä televisio-ohjelmissa ruudun yläreunassa juoksevana tekstinä. Vaaratiedotteen tarkoitus on varoittaa vaarallisesta tapahtumasta ja antaa toimintaohjeita.
Väestön varoittamista testataan joka kuukauden ensimmäisenä arkimaanantaina klo 12 soittamalla kokeilumerkki
Väestöhälytinjärjestelmää pidetään yllä tositilanteiden varalta, ja järjestelmän toimivuutta testataan säännöllisesti soittamalla kokeilumerkki. Kokeilumerkki on yhtämittainen tasainen hälyttimen ääni, joka kestää 7 sekuntia. Kokeilumerkki ei edellytä ihmisiltä toimenpiteitä. Tiedustelusoittoja ei saa soittaa hätänumeroon 112.
TV:n vaaratiedotejärjestelmää testataan kuukauden ensimmäisenä arkimaanantaina kello 11.20. Radion hätätiedotejärjestelmää kokeillaan vuosittain 11.2.
Kaasuvaaratilanteessa ja säteilytilanteessa annetaan yleinen vaaramerkki
Toimi kaasuvaaratilanteessa yllä olevien ohjeiden mukaisesti ja lisäksi:
Jos olet sisätiloissa ja haistat kaasua
- paina märkä vaate suun eteen ja hengitä sen läpi
- pysyttele yläkerroksissa kunnes vaara on ohi
- kuuntele radiota.
Jos olet ulkona, etkä pääse sisälle
- kiirehdi kaasupilven alta sivutuuleen
- pyri mahdollisimman korkealle, esimerkiksi mäen päälle
- paina märkä vaate, ruoho, turve- tai sammaltuppo suun eteen ja hengitä sen läpi.
Toimi näin säteilyvaaratilanteessa:
Säteilytilannetta valvotaan jatkuvasti koko maassa mittareilla. Pienetkin muutokset huomataan heti ja niistä tiedotetaan viipymättä.
Mene sisälle
Sulje tiiviisti ovet, ikkunat, tuuletusaukot ja ilmastointi, jotta radioaktiiviset aineet eivät pääsisi sisään. Talon keskiosissa ja kellarissa on paras suoja.
Ota joditabletti vasta viranomaisen kehotuksesta
Ota joditabletti vasta viranomaisten kehotuksesta, jonka kuulet radiosta tai televisiosta. Joditabletit ehkäisevät radioaktiivisen jodin kertymistä kilpirauhaseen, mutta eivät anna muuta suojaa. Tabletteja ei pidä lähteä vaaratilanteessa noutamaan rakennuksen ulkopuolelta. Kotiin niitä voi hankkia etukäteen apteekista.
Suojaa ruoka ja juomavesi
Laita esillä olevat elintarvikkeet muovipusseihin tai tiiviisiin astioihin. Jääkaappi, pakastin ja tiiviit pakkaukset suojaavat radioaktiiviselta pölyltä.
Jos on pakko mennä ulos
Jos on pakko mennä ulos, käytä tiivistä, ihon peittävää asua, esimerkiksi sadevaatteita. Riisu vaatteet sisälle tullessasi eteiseen ja peseydy huolella. Käytä hengityssuojainta, pyyhettä tai talouspaperia estämään radioaktiivisten hiukkasten pääsy keuhkoihin.
Suojaa eläimet
Siirrä kotieläimet sisätiloihin ja suojaa hyvin niiden rehuvarastot ja juomavesi.
Lisäohjeet
Lisäohjeita saat pelastusviranomaisilta, tiedotusvälineistä sekä Yleisradion teksti-TV:n sivuilta 868 (Pelastustoimi) ja 867 (Säteilyturvasivut). Tietoa saat myös Säteilyturvakeskuksen internetsivuilta osoitteesta www.stuk.fi ja pelastustoimen sivuilta osoitteesta www.pelastustoimi.fi.
Lähde: pelastustoimi.fi